Uutiset

Uusi toimitusjohtaja Buorrelle – Markkinoinnin keinoin maailmalle

Buorren tiimi | 17.11.2022
Anne Laitinen aloittaa tehtävänsä Buorren toimitusjohtajana 1.12.2022. Uuden toimitusjohtajan myötä yrityksen toiminta suunnataan kohti kovaa kasvua: Buorre haluaa haastaa koko markkinoinnin toimialaa tulosperustaisella sekä rohkealla tekemisellä. Buorren osaaminen on kansainvälistä tasoa, ja sillä osaamisella tullaan tehostamaan asiakkaiden kansainvälistä menestystä. Buorren tavoitteena on olla tulevaisuudessa Suomen kansainvälistävin markkinointitoimisto.

Laitisen tausta kansainvälistymiskonsulttina Finprossa ja Isku Interiorin viennnissä sekä Gappsin kasvujohtajan roolissa ovat antaneet hänelle vahvan näkemyksen kansainvälisen liiketoiminnan lainalaisuuksista. 

 

Tavoitteenani Buorrella on valjastaa markkinoinnin toimenpiteet palvelemaan asiakkaiden kansainvälistymistä. Haluan, että Buorre voi tarjota suomalaisille yrityksille avaimet maailman markkinoilla menestymiseen,” kertoo Laitinen. 

Laitisesta tulee lisäksi Buorren osakas. 

 

Mahtavaa saada rinnalle uusi yhtiökumppani, jonka kanssa pääsemme rakentamaan menestystarinoita asiakkaillemme”, toteaa Buorren perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Paulus Perkkiö

 

Buorre tulee jatkossakin toimimaan markkinoinnin asiantuntijana, ja sen lisäksi modernina kansainvälistymisen konsulttina. 

 

Lisätietoa antavat: 

Paulus Perkkiö, 050 324 292 48, paulus.perkkio@buorre.fi, hallituksen puheenjohtaja

Anne Laitinen, 050 436 7050, anne.laitinen@buorre.fi, toimitusjohtaja, 1.12.2022

 

Voit myös lähettää viestiä lomakkeen kautta.