Blogi

HubSpotin avulla pidät kaikki langat käsissäsi

Sonja Mansikkamäki & Ida Makkonen | 10.8.2022
Asiakassuhteiden hankinta ja ylläpito voi välillä tuntua yhtä sekavalta ja aikaa vievältä urakalta, kuin sen norjalaisen villapaidan kutominen käsityötunnilla. Mukana kulkee kymmeniä eri värisiä lankakeriä, ja onnistuneen lopputuloksen saaminen edellyttää näiden kaikkien lankojen mukana pitämistä. Jos lankoja ei työn touhussa pidä silmällä, voi lopputuloksena olla värikäs umpisolmu. Sama pätee myös asiakassuhteiden hallintaan: liidien hankinta ja aktiivisena pitäminen vaatii järjestelmällisyyttä sekä jatkuvaa huolenpitoa, mikä voi lohkaista huomattavan osan työpäivästä. Onneksi lankoja ei tarvitse pitää omissa käsissä, vaan työ on HubSpotin avulla helppoa kuin leikki.

Mikä on HubSpot? Entä inbound?

HubSpot on yksi maailman suosituimmista markkinoinnin automaation työkaluista. HubSpot auttaa hankkimaan lisää asiakkaita, ja sen toiminnan ydintä on inbound-markkinointi. Inboundin tarkoituksena on paitsi hankkia vierailijoita verkkosivullesi, myös muuttaa kävijät varsinaisiksi liideiksi.

Inboundin toimivuus perustuu siihen, että asiakkaita ei kalastella menemällä heidän luokseen, vaan olemalla siellä missä potentiaaliset asiakkaatkin. Asiakkaille tarjotaan heitä kiinnostavia sisältöjä; esimerkiksi verkkosivujen suunnittelusta kertova blogiteksti. Blogitekstin loppuun päästyään verkkosivujen tekoa suunnitteleva asiakas huomaa blogin kirjoittaneen yrityksen tarjoavan näitä samaisia verkkosivupalveluita – ja kas kummaa, yritys ansaitsi tekstillään uuden asiakkaan.

CRM

HubSpotin maksuton CRM-järjestelmä, eli asiakkuudenhallintajärjestelmä kerää automaattisesti kaikki asiakastiedot yhteen ja samaan paikkaan – yhden lankakerän pyörittely on huomattavasti helpompaa kuin usean. HubSpot CRM-järjestelmän avulla on mahdollista hallita myyntiprosesseja aina asiakashankinnasta kauppojen solmimiseen saakka. Järjestelmään on mahdollista liittää rajaton määrä käyttäjiä, eli CRM todella kasaa yhteen koko organisaation kontakti- ja yrityskannan. Näin ollen yrityksesi myynnin työ helpottuu valtavasti.

Sales Hub

HubSpot Sales Hub on liidien ja diilien hallinnan työkalu. Sales Hub sisältää useita ominaisuuksia, joiden avulla potentiaalisten asiakkaiden kontaktoiminen juuri hedelmällisimpään aikaan onnistuu helposti. HubSpot Sales Hubilla saat käyttöösi esimerkiksi:

  • Sähköpostien seurannan
  • Sähköpostialustat
  • Puheluiden raportoinnin ja seurannan
  • Tapaamisten aikatauluttamisen
  • Myynnin automatisoinnin

Näiden työkalujen avulla yrityksesi työskentely paitsi tehostuu, myös tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Lopputuloksena on solmittujen diilien riemuloisto.

Marketing Hub

Marketing Hub on apunasi puolestaan aina yrityksesi tunnettuuuden lisäämisestä liidien hankintaan sekä markkinoinnin tuottavuuden seurantaan. Marketing Hub pitää sisällään muun muassa:

  • SEO:n
  • Markkinoinnin automaation
  • Mainonnan seurannan ja hallinnan
  • Liidien seurannan ja hallinnan
  • Markkinoinnin analytiikkaa

HubSpotin muu tarjonta

HubSpot Academy tarjoaa alustan myös uuden oppimiselle. Lue lisää alta:

HB ACADEMY
HB KNOWLEDGE BASE

HubSpot mukana arjessa

HubSpot on saumaton kumppani, jonka keräämän tiedon pohjalta voidaan tehdä dataan pohjautuvia päätöksiä. Yllä esitellyt CRM-järjestelmä, Sales Hub ja Marketing Hub sopivat monenlaisen yrityksen käyttötarkoituksiin – voit itse poimia sopivat toiminnot yrityksesi myyntiin ja markkinointiin. Seuraavaksi kerromme tarkemmin siitä, miten nämä työkalut toimivat käytännössä.

Miten HubSpotin CRM-järjestelmä toimii?

HubSpotin CRM-järjestelmän toiminta perustuu selaimeen ladattavaan HubSpotin lisäosaan, joka automaattisesti kirjaa ylös sähköpostiviestisi valitsemasi asiakkaan kanssa. Kun otat työkalun käyttöön, HubSpot luo asiakkaalle oman aikajanan, johon se kerää automaattisesti kaikki asiakkuudesta hankitut tiedot.

Asiakashallintajärjestelmä säästää siis aikaa ja pelastaa työkaverit, jos asiakkaan kanssa yhteydessä ollut henkilö on sairaana, sillä valitsemasi viestiketjut tallentuvat HubSpotin palveluun työkavereidesi nähtäviksi. CRM-järjestelmä tehostaa työntekoa, sillä aikaa ei kulu langanpään metsästämiseen sähköpostien solmukohdista: kaikki tarvittava on helposti löydettävissä HubSpotin asiakashallinajärjestelmästä.

Miten Sales Hub toimii?

Sales Hubin toiminta perustuu potentiaalisten asiakkaiden löytämiseen, omien diilien seuraamiseen ja seuraavien liikkeiden suunnitteluun. Sales Hubin avulla automatisoit myynnin toimenpiteitä kuten raporttien laatimista, seurantalistausten rakentamista sekä myynnin viestipolkuja.

Sales Hub -työkalu ja siihen liittyvät koulutukset auttavat asiakaspolun rakentamista ja hallintaa. Sen avulla saadaan tietoa verkkosivukävijöistä tai verkkokaupan asiakkaista ja pystytään automatisoimaan kohderyhmän segmentointi. Työkalu siis helpottaa myyjien työtä ja antaa myyjille lisää resursseja kehittää strategista puolta onnistuneen myyntiputken rakentamiseen. Jos Sales Hubin käyttöönotto tuntuu vaikealta, voit aina kääntyä Buorren puoleen. Autamme nykytilanteen selvittämisessä, datan siirtämisessä ja myyntiprosessin kehittämisessä, jotta HubSpotin potentiaali olisi mahdollisimman tehokkaassa käytössä.

Miten Marketing Hub toimii?

Marketing Hub automatisoi liidien keräämisen ja työstämisen asiakkaiksi. Se yhdistää saumattomasti myynnin ja markkinoinnin tiedot yhteen paikkaan. Marketing Hubin työkalujen avulla voit optimoida sisältöjä sekä personoida markkinointia unohtamatta markkinoinnin tuottavuutta raportoinnin kautta.

Marketing Hub on syystä maailman tunnetuin markkinoinnin automaation työkalu, sillä se sisältää monipuoliset työkalut niin sisällöntuotantoon, verkkosivujen rakentamiseen, kävijätietojen seurantaan kuin hakukoneoptimoinnin kehittämiseen. Esimerkiksi sähköpostimainonnassa Marketing Hub voi personoida automaattisesti viestiä asiakkaan mieltymysten mukaan niin kuvin kuin teksteinkin, sekä ehdottaa sopivaa tuotetta asiakkaan aiemman käytöksen perusteella.

3 syytä hankkia HubSpot

HubSpotin käyttö auttaa niin pientä kuin suurtakin yritystä – riippuen täysin yrityksen omista tavoitteista. Seuraavaksi listaamme 3 syytä, miksi yrityksesi olisi kannattavaa ottaa käyttöön HubSpotin palvelut.

 Ajanhallinta

Kuten alun esimerkissä todettiin, usein asiakashallinta vaatii järjestelemistä ja useiden lankojen yhtäaikaista hallitsemista. Samoin aikaa vie myös lukuisten raporttien tekeminen ja vertailu. HubSpot auttaa automatisoinnilla säästämään tunteja strategisiin toimiin.

 Asiakassuhteet

HubSpotin avulla löydät potentiaaliset liidit suuresta massasta ja selvität tiesi asiakkaiden ruuduille. Huolehdit myös nykyisistä asiakkaista CRM-järjestelmän avulla ja pystyt organisoimaan myyntiä kohdennetummin.

 Helppous

Automaatio säästää ajan lisäksi myös hermoja. Et myöskään tarvitse useita järjestelmiä vaan kaikki ohjelmat toimivat tehokkaasti yhdessä. Kun kaikki tieto on yhdistetty samaan paikkaan, tarvitsee sinun vain tehdä päätöksiä HubSpotin keräämän tiedon pohjalta.

HubSpotin hinnoittelu

HubSpotin hinnoittelu vaihtelee ostettavien palveluiden mukaan 0 eurosta 12 000 euroon. Kaikkien palveluiden osalta pääsee alkuun maksutta, mutta esimerkiksi laajempi markkinoinnin automaatio maksaa keskimäärin 2000 euroa/kk. HubSpotin palvelut maksavat itsensä kuitenkin nopeasti takaisin.

HubSpotin hinnoittelu perustuu automaatiosta saatavaan hyötyyn – kun kaikki tieto löytyy järjesteltynä yhdestä paikasta, sinun ei tarvitse käyttää turhaa aikaa sotkeutuneiden lankojen selvittelyyn. Saat myös työkalun avulla arvokasta tietoa potentiaalisista asiakkaista, mitä et välttämättä huomaisi itse. Lue lisää HubSpotin palveluiden hinnoittelusta täältä.

Voit valita HubSpotin sivuilta itsellesi sopivat palvelut tai aloittaa käytön Buorren avulla. Olemme HubSpotin virallinen partneritoimisto ja autamme mieluusti yritystäsi saamaan täydet hyödyt irti markkinoinnin automaatiosta. Määrittelemme asiakkaan kanssa yhdessä, mitkä ominaisuudet palvelevat parhaiten asiakkaiden tarpeita ja tavoitteita. HubSpotin avulla voimme yhdessä parantaa asiakkaan ostopolkua ja sitä kautta luoda parempia asiakaskokemuksia. Koulutamme sinut työkalun käyttöön ja järjestelmän avulla kasvatamme automatisoidusti liikennettä verkkopalveluihisi, konvertoimme liidejä, kehitämme asiakaskokemusta ja mittaamme onnistumista. Lue lisää, miten autoimme HubSpotin käyttöönotossa ja markkinoinnin automaatiossa.

Kokemuksia HubSpotin käytöstä

Buorren asiantuntijat käyttävät HubSpottia arkea helpottavana työkaluna:

 

“HubSpotin avulla voin tuoda kontaktilistoja mainontatyökaluihin uudelleenmarkkinointia varten. HubSpot mahdollistaa listojen luomisen erilaisten tekijöiden perusteella muihin työkaluihin, kuten esimerkiksi Google Analyticsiin verrattuna. Hubspot myös mahdollistaa esimerkiksi tilausten seurannan silloin, jos tilaukset on liitetty HubSpotiin, mutta tilausten seurantaa ei ole toteutettu muihin työkaluihin.”

/Johannes Halminen, Lead Digital Marketing Specialist

 

“HubSpot on helpottanut verkkosivustokävijöiden ja verkkokaupan asiakkaiden automaattista segmentointia. HubSpotin Sales Hub -työkalut ja koulutukset ovat tuoneet ihan uudenlaista näkemystä myynti-funnelin hallintaan. HubSpotin Marketing Hubin automaatiot ovat mahdollistaneet lisäksi tehokkaat markkinoinnin ja asiakastiedon hallinnan automaatiot.

Vaikka sivustosi olisi rakennettu HubSpotista erillisellä julkaisualustalla, ei Landing page -toimintoa kannata unohtaa. Laskeutumissivut esimerkiksi digitaalisen markkinoinnin kampanjoille syntyy kevyesti ja erilaisten lomakkeiden upottaminen, sisällön persononointi ja kerättävän asiakastiedon hallinta onnistuu kevyesti.”

/Iikka Ruotsalainen, Head of Technology

 

“HubSpotin avulla liidien eri vaiheiden seuranta onnistuu näppärästi. Lisäksi asiakkaan kanssa kommunikointi onnistuu yhdessä ja samassa paikassa: kaikki tarvittava informaatio puheluista sähköposteihin ja muistiinpanoihin löytyy HubSpotista. Näin ollen myynticasea voi jatkaa kuka tahansa esimerkiksi sairaustapauksessa.”

/Mika Vehmersuo, Account Director

 

Jos villapaita ei valmistu omin avuin, ota yhteyttä meihin. Selvitetään solmut yhdessä ja viedään liiketoimintasi uudelle tasolle! Tutustu palveluihimme tarkemmin täältä.

 

Voit jättää viestiä myös matalalla kynnyksellä lomakkeen kautta!