ABB

Sisältö- ja kasvumarkkinointi, 3D-animaatiot

Myyvän tuoteanimaation tarina


Vain muutamassa kuukaudessa julkaisunsa jälkeen ABB IEC Low Voltage Motors:lle toteuttamamme tuoteanimaatio on kerännyt yli 21 000 katselukertaa ja kansainvälistä kiitosta kattavuudestaan myynti- ja markkinointimateriaalina.

 

Strategia


ABB:n ja Buorren polut ovat kulkeneet jo toista vuosikymmentä yhteiseen suuntaan aina tuotesuunnittelusta markkinoinnin materiaaleihin. Vain mielikuvitus on rajana toteuttamiamme animaatioiden sarjassa, jossa erityisesti globaalia kiinnostusta ja kiitosta on herättänyt vaarallisten tilojen moottoreille luotu tuore animaatiototeutus. Yhteistyömme tavoitteena oli luoda organisaation sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön myynnin ja markkinoinnin tueksi tarkoitettu animaatiototeutus.


Luova idea


Yhteinen workshop antoi suuntaviivat animaation tekoon: kokonaisuudesta haluttiin selkeä, visuaalisesti vaikuttava ja ennen kaikkea tunnistettava. Animaatiokäsikirjoitus toteutettiin Buorren animaattoreiden, asiakkaan sekä copywriterin yhteisvoimin. Tärkeimpien faktojen lisäksi moottoreille haluttiin mukaansatempaava tarina. Sisällön visualisointi kulki vahvasti käsi kädessä kirjoitetun tarinan kanssa. Jo heti alusta alkaen Buorrella on ollut vapauksia luovan toteutuksen osalta, vaikka ABB:n graafiset elementit logosta värimaailmaan saakka ovatkin vahvistamassa tunnistettavuutta.

Toteutus


Buorren animaatiototeutuksissa asiakas on ollut vahvasti mukana suunnittelutyön eri vaiheissa viikottaisilla yhteisillä palavereilla. Animaation suunnittelu ja toteuttaminen alusta loppuun saakka on kannattanut, sillä animaatiota on nyt jo asiakkaan omissa kanavissa katsottu yli 21 000 kertaa. Teknisen animaation toteutuksessa Buorren tiimin syvä ymmärrys ABB IEC LV Motors:n liiketoiminnasta, teknologiavalinnoista, tuotteista ja heidän asiakkaidensa tarpeista siivitti toteutuksen erinomaiselle tasolle.
 

Tulokset

Tärkeimpänä tuloksena pidämme asiakkaamme tyytyväisyyttä. ABB:n Product Marketing Specialist Soile Saari toteaa: “Buorren toteuttama animaatio on ollut meillä ABB IEC LV Motors:lla suuri menestys. Tavallisesti tuoteanimaatiomme saavat muutaman tuhannen katselukerran, mutta tällä videolla ylitimme kaikkien odotukset!”

Vastaava animaatiototeutus myös teille? Jatketaan keskustelua!

21 000 näyttökertaa

Kattava myynnin materiaali

Brändi-ilmeen mukainen toteutus